Hei kaikki..oikein hyvää melkein Joulun jälkeistä aikaa teille kaikille :)
Ajattelin käydä täällä ilmoittautumassa jälleen ennekuin joku ehtii kysellä olenko heittänyt veivin nurkkaan tai jäänyt jouluruuhkassa ostosväen jalkoihin. Ei sentään..kyllä täällä vielä herra Putkiaivo ähisee aaton jouluaterian jälkeen omalla kotosohvalla.
Ja tänään päästään itse asiaan vasta täällä kotosalla eli kinkut , loorat ja muut herkut odottelevat syöjiään. Eihän tässä Joulun ajan syömisessä ole muuten mitään järkeä, kuuluu niihin samoihin omituisuuksiin joita ulkomaalaiset ihmettelevät suomalaisten juhlimistavoissa. Juuri kun pääsivät ihmettelemästä meidän Itsenäisyyspäivän "juhlintaa"... 5 miljoonaa katsoo TV:stä kolme tuntia kun kaksi henkilöä kättelee 2000 ihmistä. Noin sanoen se kyllä kuulostaa itsellenikin aika omituiselta. Mutta mitäpä muutakaan me viimeisenä Eurooppalaisena kansana puusta laskeutuneet voisimmekaan tehdä täällä pimeässä Pohjolassa kuin kadehtia ja päivitellä niitä paria tuhatta jotka vuosi toisensa jälkeen käyvät pressaa moikkaamassa ja hörppäämässä boolia jonka resepti on yksi Suomen valtion suurimmista valtion salaisuuksista..
Itse olen perin "vanhoillinen" ja luutunut näissä Joulun kuvioissa. Aattona anoppilaan syömään.. ( kiitos muuten taasen anopille joka oli kokannut mitä maittavimmat annokset) ja aattoiltana takaisin kotiin jossa ihmetellään miksi täkin Jouluna tuli ostettua näin monta pakettia vaikka meininki olikin että "nyt se tänä vuonna toteutetaan, ei enä kuin yksi paketti per nenä kun lapsetkin jo isoja"..mitä vielä , ristiselkä kolottaen kannetaan ensin lahjat paketeissa niissä kymmenessä muovipussissa anoppilaan ja siten illalla takaisin avattuina :) Joulupäivänä heräillään myöhään ja aletaan suunnitella päivän Jouluateriaa! Johan se alkaa nälkä kurnia kun ei ole syöty moneen tuntiin. Sitten kiskotaan lootaa ja kinkkua kaksinkäsin niin että ruuan jälkeen tajuttomuuden ja selkeyden raja alkaa hämärtyä.. otetaan tirsat ja valmistaudutaan nauttimaan vähän lisää lootaa ja kinkkua kunhan jaksetaan pöydän ääreen kiivetä.
Ei ei ..älkää nyt vaan käsittäkö väärin ..ei tässä syytetä ketään eikä arvostella kuin korkeintaa omaa itseään. ..tätä se on ..sitten Tapanina on onneksi muutakin elämää..yleensä kutsutaan joitakin lähisukulaisia kylään ja vaikka Syömään! ... niin tai ainakin Joulu kaffeelle :)
Sitten onkin hyvä päästä takas arjen askareisiin sulattamaan keskivartalon kohdalle kasvanutta rinkulaa. Ensin pitää vain kaivaa vaatekaapista ne kuuluisat "Joulun ja Juhannuksen jälkihousut" ..ne joihin ennen Juhannusta ja Joulua sopii parisuhteen molemmat osapuolet..
Että oikein nautinnollista Joulua teille kaikille ja muistakaa syödä hyvin!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti