Heissan kaikki pitkästä aikaa :)
Olen ollut "blogi motissa" kohta kuukauden päivät siitä ovat ystävällisesti huolehtineet kaikki ne 1,2 miljoonaa kiinalaista nettiliikenne controlleria jotka valvovat ettei länsimaisille hapatussivuille pääse Kiinasta käsin :)
Kiitos kysymästä..oleskelu ja työnteko Kiinan maalla on sujunut ihan siedettävästi vaikka eipä ole Kiina vielä muuttunut tämän vajaan kuukauden aikana edelleenkään unelmalomakohteekseni.
Jos hallitsisi kiinan kielen kirjoituskoukerot ja osaisi porista paikallista kieltä niin ehkä kys. maassa voisi viihtyä hieman paremmin mutta kiinankieltä osaamattomalle maa ei tahdo avautua kovin helposti. Liikkuminen on hiemna hankalaa kun taksikuskit eivät ymmärrä muuta kuin kiinaa eikä kaupoissa sen paremmin kuin useimmissa ravintoloissakaan henkilökunnan vieraankielen osaamiseen ole panostettu. Onhan maassa toki upeita kiinalaisia puutarhoja ja liki 10 000 vuotta vanhaa historiaa nähtävillä mutta niistäkin saisi enemmän irti jos joku osaisi kertoa niistä vaikkapa englanniksi.
Paikalliset työkaverit sentään hallitsevat englanninkielen ja ovat kyllä suureksi avuksi niin työssä kuin vapaa-aikana..kiitokset pojille!
Eipä saanut herra Putkiaivo vielä raahattua sähkofillariaan Suomeen kun todettiin että fillarissa oleva akusto kuuluu sarjaan "ei matkustajakoneeseen" otettaviin tuotteisiin..nooh ..saanhan huristella siis Kiinassa vielä yhden kuukauden ennen sen Suomeen saapumista..palaan nimittäin tämän kotiin nyt tehdyn pikavisiitin jälkeen Kiinaan vielä kuukaudeksi reilun viikon kuluttua.
Zai Jian... eli Näkemiin..nähdään täällä vielä ennen paluuta uuteen bloggi mottiin

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti