Hei taas,
Matkani jatkui tänään hieman idemmäs ja samalla syntyi taas uusi aluevaltaus ..nimittäin herra Putkiaivon putkihiihto. Oli aivan kuten otsikkokin kertoo uutta lunta ja luistava keli.
En ole aiemmin käynyt ns. hiihtoputkissa suihkimassa (jos nyt hirveästi muutenkaan) mutta nyt tuli kokeiltua tätä "putkihiihtoa" kun mahdollisuus siihen avautui. Ei ollenkaan niin hölmön hommaa kuin miltä äkkiseltään kuulostaisi :) Matkaa ei tosin tullut taitettua paria kilometriä pidempään mutta tulipahan "korkattua" hiihtoladut tulevalle talvikaudelle kerrankin ajoissa.
Samalla tuolla tienpäällä ollessa taasen kerran tuli todettua että kyllä sitä on paljon vielä pitäjiä joita ei ole koskaan tullut katsottua..siis edes Suomessa. Mietin että mitenköhän pitkään menisi aikaa kun kiertäisi kaikki Suomen kylät ja kunnat lävitse niin että viettäisi kussakin yhden päivän. mahtaisiko olla kaikki kertaalleen katsottuna sinä päivänä kun vanhuuseläke alkaisi juosta , jos siis tänään aloittaisi? Joku paremmalla matikkapäällä ja pitkän matematiikan lukeneena voisi sen vaikka minulle kertoa.
Nyt ei muuta kuin ensilunta odotellessa..hyvää jatkoa kaikille..

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti